Eniten ärsyttää some-keskusteluissa juuri nyt: tieteellisen tutkimuksen dumaaminen anekdoottitodisteilla. Tiede ei edusta ole täydellistä totuutta maailmasta, ei vuonna 2013 eikä tulevaisuudessakaan. On paljon asioita jotka ovat totta, mutta joita tiede ei vielä ole löytänyt, ja on paljon tieteellisiä ”faktoja” jotka tulevat myöhemmin osoittautumaan vääriksi. Epidemiologi John Ioannidis on arvioinut että yli puolet kaikista julkaistuista lääketieteellisistä tutkimustuloksista on virheellisiä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että mikä hyvänsä tutkimustulos on yli 50 prosentin todennäköisyydellä väärä. Tutkimus, jonka aineistona on miljoona potilakertomusta, on luultavammin oikeassa kuin tutkimus, jonka aineistona on 2 tai 3 potilasta. IPCC:n raportti joka edustaa 800 maailman arvostetuimpiin kuuluvan ilmastotutkijan konsensusnäkemystä ja jonka pohjana on lähes 10 000 aiemmin julkaistua, vertaisarvioitua artikkelia on luultavammin oikeassa kuin yksittäinen, matalan impaktikertoimen julkaisussa julkaistu paperi. Tieteellisiä tutkimuksia saa ja pitää kritisoida, mutta kritiikin pitää perustua tutkimuksen metodologisiin puutteisiin. Jos tutkimuksen rahoittajana on taho, jolle sen tuottama tulos on tavalla tai toisella huomattavan edullinen, siihen kannattaa suhtautua tavallista skeptisemmin, mutta pelkästään rahoittajan perusteella tutkimusta ei vielä voi dumata. Tunnetaan jopa muutamia tapauksia, joissa merkittävä osa kokonaisen tieteenalan tutkimuksesta osoittautuu kyseenalaiseksi, koska ne kaikki nojaavat johonkin tiettyyn aiempaan tutkimustulokseen joka on metodologisesti puutteellinen. Näin on esimerkiksi psykologian alalla jossa viime vuosina on esitetty vakavaa metodologista kritiikkiä alustusmuisti-efektin (priming) kokeellista pohjaa kohtaan, johon taas hyvin merkittävä osa alan tutkimuksesta perustuu. Tällainen on kuitenkin varsin poikkeuksellista. Useimmat tieteenalat kehittyvät inkrementaalisesti, niin että uusi tutkimus täsmentää vähä vähältä jo aiemmin tiedettyä ja välillä korjaa joitakin yksittäisiä virheellisiä käsityksiä. Toki joitakin tiedemaailman perustavanlaatuisia käytäntöjäkin voi perustellusti kritisoida. Esimerkiksi perinteisissä akateemisen julkaisemisen käytännöissä on mielestäni monia asioita pielessä. Mutta itse tieteellinen metodi, eli uuden tiedon hankkiminen mahdollisimman suureen objektiivisuuteen ja muiden selittävien tekijöiden vaikutuksen eliminoimiseen pyrkivillä koejärjestelyillä, ja tutkimustulosten ja -metodien altistamisella avoimesti muun tiedeyhteisön arvioitavaksi, on aivan selvästi paras keino hankkia yleispätevää tietoa maailmasta. Jos tästä on eri mieltä niin keskustelua on turha edes jatkaa. On tietysti ymmärrettävää, että ihmiset luottavat ennemmin henkilökohtaiseen kokemukseensa kuin akateemisiin teorioihin, mutta valitettava totuus on, että kokemusperäinen intutio on usein pielessä ja sitä todennäköisemmin mitä monimutkaisemmasta asiasta on kyse. Uskomushoidot, salaliittoteoriat, taikausko, lottoaminen, high-end hifi ja moni muu ilmiö perustuu suurelta osin siihen, että olemme huonoja intuitiivisesti arvioimaan todennäköisyyksiä, hyviä näkemään syy–seuraussuhteita ja muita kuvioita (pattern) – myös siellä missä niitä ei ole – ja kovia projisoimaan omia toiveitamme ja pelkojamme siihen millaisena maailman näemme. Ajattelumme on hyvin altis erilaisille vinoumille (bias) kuten vahvistusharha (confirmation bias) eli taipumuksemme huomata sellaiset asiat jotka tukevat ennakkokäsityksiämme ja jättää huomiotta ne jotka sotivat niitä vastaan), sekä apofenia eli taipumus nähdä merkityksellisiä kuvioita satunnaisessa datassa. Pelkästään se, että moni ihminen on havainnut saman ilmiön ei vielä takaa sen olemassaoloa. Joukkohysteriat, -paniikit ja -hallusinaatiot, taikausko, salaliittoteoriat ja esimerkiksi pyramidihuijaukset ovat esimerkkejä tilanteista jossa yhteisö ruokkii keskinäisen vahvistuksen kautta virheellisiä käsityksiä. Myöskään pelkästään se, että jonkun näkemyksen esittää korkeasti koulutettu asiantuntija, ei takaa että se on totta. Suomessa on lähes 25 000 lääkäriä, koko maailmassa luultavasti suuruusluokkaa miljoona. Siitä porukasta löytyy pakostikin muutama vastarannan kiiski joka kyseenalaistaa tieteellisen konsensuksen. Joku heistä voi olla oikeassakin – ja sillä tavallahan suuret keksinnöt usein syntyvät että joku kyseenalaistaa vallitsevan paradigman – mutta suurin osa ihan varmasti ei ole. Suurin osa lääkäreistähän ei tee tieteellistä tutkimusta ja ilman tieteellisen metodin antamaa selkänojaa he ovat ihan samalla lailla omien vinoumiensa vietävissä kuin me muutkin. Otetaan tyyppiesimerkki: Antibioottien määrääminen viruksen aiheuttamaan flunssaan. Monikin lääkäri voi kokemuksesta kertoa, että kun potilas tulee vastaanotolle ja saa antibiootteja, jo parin päivän kuluttua olo on selvästi parempi ja toiset pari päivää niin taudin oireet ovat kokonaan kadonnet. Aiheuttiko sen antibiootti? Ei. On melko pitävästi osoitettu, että yleisimmin käytetyt antibiootit eivät tepsi viruksiin. Ärhäkkäkin flunssa paranee itsestään yleensä noin viikossa. Kun potilas tulee flunssan takia lääkärin, tauti on yleensä sen pahimmassa vaiheessa. On kärvistelty jokunen päivä kotona ja oireet vain pahenevat, joten jotain jeesiä pitäisi saada. Todellisuudessa seuraavat pari päivää ovat joka tapauksessa jo helpompia koska käänne on ohitettu, sai potilas hoitoa tai ei. Asianmukaisella koejärjestelyllä, johon kuuluu kaksoissokkomenetelmä ja riittävän edustava otos potilaita, on helppo tutkia nopeuttavatko antibiootit virustaudista paranemista – ja on tutkittukin, eivät nopeuta. Pelkässä käytännön potilastyössä asiasta voi lääkärille jäädä helposti väärä kuva ja niinpä vaikka suomalaiset lääkärit käsittääkseni ovat tästä nimenomaisesta antibioottikeissistä hyvin tietoisia, monissa muissa maissa lääkärit edelleenkin määräävät johdonmukaisesti antibiootteja myös viruksen aiheuttamiin tauteihin. Niinpä vaikka lääkäri olisi omalla vastaanotollaan huomannut että hänen potilaidensa oireet X helpottavat hoidolla Y, kyseessä on vasta lupaava hypoteesi ennen kuin se on asianmukaisesti tutkittu. Ja tässä esimerkiksi Antti Heikkilä menee metsään. Jos oma käytännön kokemus ja vallitseva tieteellinen konsensus ovat ristiriidassa, on huomattavasti todennäköisempä että oma kokemus on pielessä kuin että kaikki julkaistu tutkimus olisi suuryhtiöiden propagandaa. (Ja jos se on suuryhtiöiden propagandaa, niin sitten lienee helppoa osoittaa mikä kaikki muutamissa keskeisissä julkaistuissa tutkimuksissa on pielessä. Siis muukin kuin rahoittaja.) Eli jos juuri sinun äitisi parani syövästä pakurikäävällä, lapsestasi tuli tarkkaavaisuushäiriöinen aspartaamilimujen takia, kuulet selvästi erot eri USB-kaapeleiden äänenlaadussa, olet sähköallergikko tms. niin tarkistapa ensin vielä onko aihetta tutkittu ennen kuin lähdet julistamaan henkilökohtaisen tai tuttaviesi kokemuksen lopulliseksi totuudeksi. Varsinkin ravitsemuksen ja terveyden välinen suhde on niin monimutkainen, ettei siitä kerta kaikkiaan tiedetä ihan hirveästi. On sinänsä ihan mahdollista, että jotkut terveysväitteet, joilla vielä ei ole tieteellistä pohjaa osoittautuvat myöhemmin tosiksi, mutta luultavaa on että ylivoimaisesti suurin osa ei osoittaudu. Ja joka tapauksessa, siinä vaiheessa kun kyse on asiasta jota ei ole kunnolla tutkittu, on syytä olla aika varovainen kovin voimakkaiden väitteiden esittämisen suhteen. Sama pätee toki myös päinvastaiseen. Ennen kuin lähtee dumaamaan jotain ilmiötä huuhaana, olisi myös syytä selvittää onko asiaa tutkittu. Vaikka suuri osa esimerkiksi vaihtoehtolääketieteestä on osoittautunut tarkemmissa tutkimuksissa huuhaaksi, kuuluu sen kenttään myös menetelmiä jotka on sittemmin omaksuttu myös lääketieteen piiriin. Esimerkiksi monet lääkkeet on kehitetty perinteisten luonnonlääkinnän menetelmien pohjalta. Sitten on ilmiöitä, jotka jo perusluonteensa puolesta ovat sellaisia, ettei niitä voi arvioida kuin subjektiivisin kriteerein. Auttaako akupunktio kivunlievitykseen? Auttaa, jos ihmiset niin kokevat. Kipu on subjektiivinen ilmiö, eikä henkilö joka kokee akupunktion helpottavan kipujaan tavallaan oikeastaan voi olla väärässä, toisin kuin jos väittää sen auttavan esimerkiksi syöpään. Jos itse koet jostakin elämäntapavalinnasta olevan hyötyä itsellesi tai vaikka töpselien kääntämisen toisin päin seinässä helpottavan oloasi, niin siitä vain. En näe mitään väärää siinäkään, jos omista kokemuksistaan haluaa kertoa muille. Mutta olisi hyvä ymmärtää mihin oma tieto asiasta perustuu, tieteelliseen tutkimukseen vai anekdoottitodisteisiin, ja muotoilla sanomisensa sen mukaisesti. Tieteellisen konsensuksen dumaaminen lahjottujen tutkijoiden tuottamiksi valheiksi esittämättä kunnon todisteita ei ole kovin tyylikästä. Jos niitä todisteita on niin mikäpä siinä, mutta extraordinary claims require extraordinary evidence, sanoi Carl Sagan -vainaakin aikanaan. Erityisen kriittisesti suhtaudun itse siihen jos vakavasti sairaita ja epätoivoisia ihmisiä houkutellaan hylkäämään tutkitusti toimivat (vaikka ei toki aina suinkaan sataprosenttisiin hoitotuloksiin pääsevät) menetelmät ja korvaamaan ne jollakin vailla tieteellistä näyttöä olevalla huuhaalla. Nimenomaan korvaamaan. En itse näe ongelmaa siinä, jos joku haluaa tutkittujen menetelmien *rinnalla* käyttää myös vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä. Kaiken edellä sanotun valossa: Jos haluatte väittää kirjoittamaani vastaan, perustelkaa kunnolla ja esittäkää metodologista kritiikkiä, ei mutuilua. Jos haluatte viitata lähteisiin, viitatkaa vertaisarvioituihin tieteellisiin julkaisuihin, ei blogeihin ja videoihin.
Posted on: Mon, 28 Oct 2013 22:15:37 +0000
Trending Topics
Recently Viewed Topics
© 2015