Nyt tarkkana. Seuraava kertomus ei tavallaan liity vedonlyöntiin, mutta kuitenkin se sivuaa panostuksen kaikkia osa-alueita ainakin ohitustiemäisesti. Jouduin eilen vastailemaan kysymyksiin, jotka koskivat työtäni ja työmatkojani. Pyörittelin asiaa uuniperunamaisesti hetken poskessa, kunnes päätin valottaa omaa suorittamistani jo aiemminkin jakamani, Thaimaahan sijoittuvan esimerkin muodossa. Lomailu Thaimaassa on ankaraluontoista painia, joka vain jatkuu ja jatkuu kuin Bulgarian Kultahietikon rantabulevardilla kanahampurilaista nauttineen sikaturistin ripuli parhaina päivinä. Phi Phi on samanaikaisesti vedonlyöjän paratiisi, retiisi sekä vesihiisi. Kun matkaseura on vielä erittäin mallikelpoista, ei lomailusta voi juurikaan valittaa. Päätin pitää Aasian seikkailustani päiväkirjaa ja jopa esittää teille otteita viikosta. Ai miksikö? No siksipä siksi, koska Thaimaa on pyllymyräkäntäyteinen maa ja koska tänään illalla on jalkapalloilijan stroganof-reisiä kunnioittavat salitreenit. Puntilla on kiva nostella isojen mörköjen kanssa rautaa ja lyödä vetoa siitä, leikkaako vieruskaverin pumppu kiinni 450 kilon syväkyykky-yrityksen seurauksena. Itse käyn pääasiassa kevennetyssä aerobicissä, mikä pitää sisällään paskanjauhantaan soveltuvan, vartin välein toteutuvan venyttelymatinean. Lisäksi tykkään kovasti harjoittaa niitä lihaksia, jotka näkyvät rantabaarin tiskin takaa; siirrän siis keskittymiseni puhtaasti hauiskääntöön sekä penkkipunnerrukseen. Kummallisinta koko kompleksissa on se, että meikäläinen ei moikkaile salilla ketään, mutta kaikki moikkailevat meikäläistä. Kyseistä ilmiötä kutsutaan kokeneimmissa piireissä respektiksi. Asiaan… tarjoan seuraavassa otteita vuonna 2008 läpikäydystä, loka-marraskuun taitteeseen osuneesta kyseenalaisesta reissustani Phi Phin saarella: SUNNUNTAI 26.10. KLO 03.20: Nelikerroksisen Jumbo Jet -lentokoneen pyörät irtoavat maasta, ja giganttinen ryyp… työviikko voi vihdoin alkaa. Maajohtaja istuu vieressä ja kyselee, että miten allekirjoittanut aikoo viihdyttää tärkeitä asiakkaita. Venyttelen eturistisiteitäni ja ilmoitan, että ensin pelataan pokkaa, sitten räsypokkaa, ja sitten kun olen voittanut kavereilta sekä näkötutuilta kaikki rahat, aion juoda itseni humalaan eli kivaksi ja tanssia paikallisessa rantabaarissa alasti kiinalaisen jääkarhun selässä. Maajohtaja tilaa välittömästi toiset samanlaiset ja muikistelee tyytyväisenä punaviinirajauksella hapotettua suutaan. Kyllä se tykkää. MAANANTAI 27.10. KLO 23.58: Jätkät ovat uhonneet koko lento-, laiva-, juna-, taksi- sekä polkupyörämatkan ajan, että on parempi valvoa koko menomatka, jotta sisäinen käkikello saadaan käännettyä heti Thaimaan aikaan ilman sen kummempia väliliikkeitä. Teoriatasolla loistavasti toimiva idea on kaatumassa Arto Ruotasmaisen huolimattomaan käytännön toteutukseen. Kyllä, kaverit ovat valvoneet koko menomatkan, mutta koko paketin toteutuminen vaatisi välitöntä nukkumaanmenoa Phi Phin päässä, ei aamuseitsemään asti jatkuvaa ’täydet sarjat’ -meininkiä, joka kulminoituu alastomaan kuviokelluntaan Intian Valtameren itäpoijun kohdalla. Aina kannattaa kuitenkin yrittää, koska yrittänyttä ei laiteta ja jos laitetaankin, niin ei ainakaan yleisillä paikoilla. TIISTAI 28.10. KLO 13.20: Kuka keksi rakkauden? Kuka ajaa punaisella pisuaarilla? On mahtavaa istua altaalla ja toteuttaa ’Thaimaan aikaan kuudessa viikossa’ -projektia. Mikään ei voita sitä ihanaisen maistukaista tunnelmaa, joka koostuu meressä kellumisesta, sähköpamppu kädessa heiluvan saaren sheriffin uljaasta suojelusta, paikallisten naisten miehisyydestä sekä ravintolahenkilökunnan konsonantittomasta englannin kielestä. Niin tai näin, kaikki ihanaisuus on käden ulottuvilla – ja silloin kun edellämainittu ei huvita, voi sen huuhdella pois omaan rauhalliseen tahtiin oman mökin kylpyhuoneen Niagara-suihkulla tai pöntön vieressä olevalla pillupuhelimella. Paratiisissa kaikki on mahdollista. PERJANTAI 31.10. KLO 05.25: Elämä on rankkaa. Saako lähteä nukkumaan, jos on jorannut Frank Drebin -kylkimyyryä niin kauan paikallaan, että jalat ovat porautuneet puolen metrin syvyyteen rantadiscon jauhomaiseen hiekkaan? Vieläkö kuitenkin pelataan pesäpalloa? Saako sitten ummistaa punaviinin kyllästyttämät silmät, kun aamuyövuorossa oleva paikallinen Choang kysyy spudarilla, että ”why are you crying into my sandwich”? Rankka työ vaatii rankat huvit. Yömyöhä herättää jälleen henkiin sisäisen Bruce Leeni puhumattakaan silkkipaitoja halveksuvasta Bruce Williksestä. Kun olen pudottanut jo jalkapalloaikoinani kunnioitusta herättäneellä polkupyöräpotkulla kolmannen ammattilaisthainyrkkeilijän peräjälkeen kertoimella 9.20, päätän nostaa kytkintä ja painaa kaasua samaan aikaan, mikä johtaa siihen, että tapahtuu suuri liike eteenpäin sekä siihen, että bokserit menevät suuren marinan seurauksena pyykkikoriin. Kutsun itseni vielä yön pikkutunneilla The Beach -elokuvastakin tutuille kallioille, joiden romanttiset ”hyppää Lefty, hyppää” -kuiskaukset pakottavat allekirjoittaneen olympiafinaali -tasoiseen hyppysuoritukseen kohti 32 metriä alempana vellovaa aallokkoa. Tuomarit palkitsevat avomahiksen ansaitusti korkeilla tyylipisteillä, mikä johtaa välittömänä sivutuotteena Vuoden Urheilija -ehdokkuuteen. Vapise Pitkämäki, vapise! Palaan takaisin kämpille, missä maamme hallitsevat pokerigurut kutsuvat minut vielä mukaan muutamaan käteen. Putsaan poikien taskut ja tämän jälkeen voitan heiltä vielä rahat. On mukavaa siirtyä tyydyttävän arvosanan saaneen vuorokauden päätteeksi omaan pikku mökkiin nukkumaan. SUNNUNTAI 2.11. KLO 22.45: Mitä? Mitämitämitä? Samassa talousessa asuva nainen tönii minua hereille puolimalkaisella Toni Mäkiaho -myötäotteella. Naisen ilme on tuima, mikä johtuu pitkälti suurista takuista, jotka hän joutui paikalliseen putkaan maksamaan. Villeimmät huhut kertovat, että olen virunut viimeiset seitsemän päivää vetovinkkilappu kädessä paikallisten kaltereiden takana liian suuren käsimatkatavaralastin takia. Nyt tuntuu siltä, että käsimatkatavaraa löytyy vain putkan seiniltä – olo on niin kovin tyhjä, suorastaan ontto. Tältäkö Rihanna Tunkiaisesta aina tuntuu? Miksi olen olemassa? Olenko edes olemassa? Onko kaikki viikon aikana kokemani sittenkin vain unta? Näynkö edes peilistä? Kotonani asuva nainen huokaa syvään ja ottaa kädestäni kiinni luoden punaisiin pupilleihin keskiketterän ”sä oot oikeesti hyvä jätkä” -katseen. Vetovinkkilappu puristuu entistä tiiviimmin nyrkkini sisään. Keittiön pöydän ääressä möllöttävät pokerijätkät nyökyttelevät poliittisia ylösalas -liikesarjoja – aivan kuin runkokohde olisi viimeinkin osunut edes lähelle. Missä on jätkien rusketus…? Mikä Thaimaan-reissu? Olis sittenkin pitänyt laittaa risti.
Posted on: Sun, 21 Jul 2013 15:08:26 +0000
Trending Topics
Recently Viewed Topics
© 2015