Ote Miles J. Stanfordin Vihreästä kirjasta: Kun Pyhä Henki puhuu meille, Hän ei lähde siitä, millainen ihmisen on oltava Jumalan edessä, vaan siitä, millainen Jumala on ihmistä kohtaan. Me päättelemme: jos olen niin ja niin hyvä, Jumala voi hyväksyä minut. Emme ymmärrä, ettei Jumalan hyväksyminen riipu mistään tuollaisesta, vaan etsimme itsestämme vanhurskautta, jonka nojalla Hän voisi meidät hyväksyä. Sillä tiellä ei rauhaa saavuteta. Pyhä Henki sen sijaan vetoaa aina siihen, millainen Jumala on, ja tämä saa aikaan täydellisen muutoksen meidän sielussamme. Ei ehkä ole kysymys siitä, että meidän tarvitsisi kauhistua omia syntisiä tekojamme: olemme saattaneet vaeltaa sangen nuhteettomasti. On kysymys siitä, että kauhistumme itseämme. Tällä tavoin Pyhä Henki ohjaa meitä: Hän näyttää meille, millaisia olemme. Tässä yksi syy siihen, että Hän tuntuu usein olevan sangen kova meitä kohtaan. Hän ei anna meille rauhaa, ennen kuin olemme todella kokeneet, millaisia olemme, ja myös sydämemme pohjasta sen myöntäneet. Jos Hän menettelisi toisin, se olisi haavan parantamista pelkästään pinnalta. Niin meidän on vain mentävä eteenpäin, kunnes meillä ei ole mitään muuta mihin luottaa kuin näkymättömän Jumalan hyvyys. Ja silloin voimme omistaa itsellemme Raamatun sanan:Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? (Room. 8:31). On murheellista, että monien uskovien ajatuksenjuoksu on nykyään täysin päinvastainen: he katsovat ensin itseensä ja sitten vasta Jumalaan. Kun kaikki sujuu hyvin ja Jumala näyttää heitä siunaavan, hen tuntevat Hänen rakastavan heitä ja hyväksyvän heidät. Mutta kun he alkavat kompastella ja kaikki tuntuu kuivalta ja kovalta, he rupeavat kuvittelemaan, ettei Jumala enää rakasta eikä hyväksy heitä. Miksi näin? Eihän meissä ole mitään, minkä ansiosta kelpaisimme Jumalalle. Jumala hyväksyy meidät vain Kristuksessa. Sitä paitsi meidän on otettava huomioon se tosiasia, että varsinainen hengellinen kehitys tapahtuu suurelta osalta juuri kuivina ja kovina aikoina. Kiitos olkoon Jumalalle siitä, että Hän on vastaanottanut ja hyväksynyt meidät Pojassaan! Tähän tosiasiaan meidän on uskomme perustettava. Samoin kuin Jumala vanhurskauttaa meidät yksin armosta, Hän hyväksyy meidät vielä kristittyinäkin yksin armosta. Koska ihmisessä ei ole mitään sellaista, minkä vuoksi Jumalan pitäisi osoittaa hänelle armoaan, niin ihmisen on lakattava yrittämästä esittää Jumalalle syitä, joiden tähden Jumalan olisi hänestä huolehdittava. Jumala on hyväksynyt hänet Kristuksessa - Kristuksen teko on ainoa syy. Sitä paitsi kristittyä ei ole hyväksytty koeajaksi. Hänen menneisyyttään ei ole olemassakaan Jumalan silmissä: hän on kuollut ristillä ja Kristus on hänen elämänsä. Armoa, joka ihmiselle kerran on lahjaksi annettu, ei oteta häneltä pois, sillä Jumala on tiennyt jo etukäteen ihmisen koko ahdingon. Jumalan teko on siitä riippumaton. Usko ja suostu rakastettavaksi, vaikka olet arvoton - siihen sisältyy suuri salaisuus. Kieltäydy tekemästä hyviä päätöksiä ja antamasta lupauksia, sillä se on lihaan luottamista. Avaa sisimpäsi siunaukselle, vaikka yhä syvemmin tunnet kelvottomuutesi. Turvaudu Jumalaan ja pidä Hänen kurittavaa (=lastaan kasvattavaa) kättään merkkinä siitä, että Hän rakastaa sinua. Jos toivot tulevasi paremmaksi (jotta Jumala sinut hyväksyy), niin et näe olevasi yksin Kristuksessa. Itseesi pettyminen merkitsee, että olet uskonut itseesi. Jos masennut, niin et ole uskonut Jumalan suunnitelman tarkoittavan sinun parastasi. Ylpeys on sokeutta, sillä me emme itsessämme lainkaan kestä Jumalan edessä. Jumalan siunauksen puuttuminen johtuu epäuskosta eikä ehyen antautumisen tms. puuttumisesta. Jos opetetaan, että meidän on ensin antauduttava kokonaan Jumalalle ja että sen ansiosta saamme Hänen siunauksensa, niin silloin käännetään Jumalan järjestys väärin päin ja saarnataan lakia eikä armoa. Laki teki siunauksen ihmisen hurskaudesta riippuvaiseksi. Armo taas antaa ihmiselle ansaitsemattoman siunauksen ilman ehtoja. Sen seurauksena voi sitten olla - mutta ei välttämättä aina ole - Jumalalle antautuminen. Olemmeko pelänneet todella uskoa Jumalaan? Ovatko jotkut myös pelänneet sallia muiden todella uskoa Häntä? Emme saa koskaan unohtaa, että Jumalan tiet eivät ole ihmisen teitä. Joidenkin ihmisten toiminnan ainoa kannustin on kadotukseen joutumisen pelko. Monet uskonnot ja ideologiat tarvitsevat pelkoa pitääkseen kannattajansa kuuliaisina. Onhan pelollakin sijansa kristillisyydessä, mutta Jumala käyttää arvokkaampia ja tehokkaampia kannustimia kuin pelko. Yksi niistä on rakkaus. Pelko turruttaa ihmisen ajanoloon, mutta rakkaus synnyttää vastarakkautta. Joku voi sanoa, että on tulella leikkimistä, jos ihmiselle luvataan varmuus hänen pelastumisestaan. Joka näin sanoo, jättää kuitenkin Jumalan huomioon ottamatta. Ne, joille armo merkitsee kaikkein eniten, eivät jatka synnissä elämistä. Sitä paitsi pelko saa aikaan orjamaista tottelevaisuutta, mutta rakkaus lapsen kuuliaisuutta. Sillä jos pasuuna antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun? (1 Kor. 14:8). Vasta sitten, kun kristitty on Raamatun sanan perusteella ehdottoman varma siitä, että Jumala hänet hyväksyy, vasta sitten hän pystyy seisomaan, kuten Ef. 6:14 sanoo. Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa (2 Tess. 2:16,17).
Posted on: Sun, 10 Nov 2013 03:33:29 +0000
Trending Topics
Recently Viewed Topics
© 2015