Yllättävä tieto maailmalta. Tony Soprano on kuollut. - TopicsExpress



          

Yllättävä tieto maailmalta. Tony Soprano on kuollut. R.I.P. Hieman jää epäselväksi ja satunnaiseksi kuolinsyy., kuten kuuluisalle mafiapomon roolin esittäjälle sopiikin? Sarja alkoi jo pitkälti 1990-luvun puolella, mutta itse olin myöhäisherännäinen ja jäin koukkuun vasta SVT:n ja sitten Yleisradion uusintakierroksella muutama vuosi sitten. SVT-kanavalla sitä näytettiin usein keskellä yötä, ja piti katsoa! James Gandolfinin sumean itseensä kääntynyt, läpitunkemattoman psykoottinen katse vei mukanaan. Hyviä roolihahmoja oli muitakin Ida Turturrosta Steve Buscemiin. Vaimohahmon, Ida Falcon kestävyys, lasten muodonmuutos, karikatyyrisen koomisesti ilmeilevät mafiajoukon hahmot, liikaa selittämätöntä väkivaltaa sarjan lopuksi. Mystinen, odotusta hinkkaava tarina loppu. Tuliko perheen ruokahetkeen baariin murhaajat? Oheisesta BBC-linkistä selviää, että Jim G esiintyi Broadwaylla On the Waterfront –näytelmässä. Eli Marlon Brandon tunnetuksi tehneessä Alastomassa satamassa. Olikohan hän nyrkkeilijän, petturiveljen vain satamamafiapomon roolissa?
Posted on: Thu, 20 Jun 2013 14:50:48 +0000

Trending Topics



Recently Viewed Topics




© 2015